Dear english-speaking readers of mine, this is especially for you! (The Finnish ones, don't close your eyes, though)

As being continuously asked to write something in English, I decided to accept the challenge -and here we go: a basic post of the stuff I have been up to lately, but specially for you, my dear foreign friends! Unfortunately you can't enjoy my dialect and colorful vocabulary, though, but I will try my best.

Let´s begin this post with a pic of typical Maltese view: a cactus called prickly pear +some old towers. That's an easy start.  

As we know, time flies. What a surprise. One, lazy (actually it hasn't even been that lazy in this time!) week has passed, the sun has shone a bit more and I have become a little more tanned, like a week after another. Nothing changes but the Maltese life of mine just keeps going. Safely and surely, even fastly. The weather is hotter warmer than we have in Finland in the mid-July. At this moment, I'm sitting on the terrace of Paparazzi in Gzira, sipping my ice-tea. My table stands under the Mediterranean sun and palm trees, and there is a green lizard laying on the floor and staring at me. An African man is wandering around the customers with endless amount of sunglasses, selfie-sticks and all kind of bric-a-brac he is trying to make the stupid tourists to buy. Basic stuff here.

The biggest thing having been happening lately has definitely been studying: yeah, you got it right! I have finally started it, after more than three months of laid-backness. Thus, this week has also been shaded by writing a stuttering report, an assignment for my course of fluency disorders. Producing five pages of academic shit, checked! And still got two essays to come. It's so hard to be an Erasmus. Or not. Living in an own bubble of sunny days and cheap wine is not that demanding. at least compared to going back home and bursting the bubble at the end of June.

                                     

At least I haven't been the only person at the campus during this week, since the elections have been going on at the uni.

Besides studying and the feelings of academic anxiety, I have had time for having fun as well:

On Wednesday, we went to Ghar Dalam near Birzebuggia to see some caves.

                                             

Dripstones inside the cave

                                             

We saw also some skeletons of the animals which had been living in Malta for ages ago.

Thursday was a perfect day to go back into my previous life as a horse girl. For the price of 30 euros, my and my Finnish friend were allowed to ride for 1,5 hours on the cliffs and see the sun setting down into the Mediterranean sea. Not bad! Even the slow pace and being a part of the group which had probably never seen a horse didn't affect my experience negatively.

                                     

Horse!! (Don't they stink, asked my beloved flatmate... Well, they don't!)

After the horse ride, my day continued by going to good old GT in Gzira and meeting our previous landlord accomppanied by five current guests of him. Talkative American-Belgian-French company with strong opinions and some wine bottles guaranteed an interesting evening.

On Saturday, I experienced one of my WTF-moments in Malta. Since knowing nothing about rugby and being much more familiar with winter sports, me and my friend decided to head for Hibernias Stadium in Paola to see a rugby match between Malta and Switzerland. This turned out to be kind of an adventure. After having found the right place eventually (this might take a lot here!), we were about to go to buy the tickets. Suddenly I was stopped by a man who asked me if I liked Malta. "Yes I do", I replied -and was instantly given a free VIP-ticket to the match! I looked at the man puzzled, but he had already disappeared.

                                         

This one I was given.

Thus, I found my way to the VIP-area all alone, since my friend had to buy a regular ticket. The VIP included two tokens, so I was provided with a few drinks and small snacks.  The match itself was a bit confusing and I found it also scary because of all the tackles which were allowed. In my opinion, the players weren't able to focus on the game, since instantly after having reached the ball, the others attacked the one with it, pushed him to the ground and laid on him. Dangerous!
                                                     

Every once in a while the players also probably thought they were cheerleaders, as they lifted each others up on their shoulders forming kind of pyramides. Instead of the match, I was more concentrated on observing the players: I noticed the Maltese ones were good-looking and fit, while the Swiss had obviously been at home when meals were served. However, Malta probably lost the game, I guess.

                                               

That was pretty much all the main things going on in my life lately. A new week (is it already the 13th one here?!) is about to start, and I really hope it will turn out to be a sunny one, since my uncle and his fiancee are going to visit my and we are also heading for Sicily for two days! A new career as a tourist guide will be considered. After them, my last eight weeks still left here will be fulfilled with four friends altogether coming to see me -and Malta of course! Nice times, actually.

Cheers, mates!

Oooh, it's a halfway there!

Pikku hilijaa on tajuntaan alakanu uppoomaan, että mikkään ei oo ikkuista. Ei ees Malta. Puoliväli Erasmus-uralla on saavutettu ja ylitetty, Maltan talavi vaihtunu ainakii meijän mittapuulla jo täyveks kesäks ja kohta loppuajan Suomi-vierasputki käynnistyypi. Kivvaa!

Maltan kesä virallisesti korkattu -vaatteet päällä uimalla.

Reissuilta maltaantumisen jäläkeen täällä kivellä keskellä merta on ilimoja pielly. Suomeks sanottuna on siis ollu lämmintä. Päivät on täyttyny jälleen kerran auringosta (maltaks xemxija), koska perutut luennot & maltalaenen opiskelutyyli.

Maltalaiseen chillailumeiningin resepti koostuupi esimerkiks jätskistä...

                    

... ja Titanic-hetkistä purjelaevan keulassa.

Alituisen kehitysmaameiningin ja kässiin hajjoovan tekniikan takia kysseessä ei kuitenkaa oo aena ollu mikkään easy living, ja mela-asenteelle on kyllä riittäny käyttöö.

 Kun perjantai-iltana vuokraisäntä istuupi 55 vuotta vanahalla vessanpöntöllä korjaten sitä keittiön ruokailuvälinelaatikostaan hakemillaan veitellä ja haarukalla sekä olliiviöljyllä ja pyytäen rukkoilemmaan operaation onnistumisen puolesta, tuntuu autenttinen Malta-fiilis vahavemmalta ko ikinä. Panoksena operaatiossa on tietysti maanantaihin saakka kestävä vessan totaalinen käyttökielto -sekä kaksi kylään Suomesta saapuvvaa vierasta. Vaan kaekesta selevittään, vaekka sitten jokkaisen vessakäynnin jäläkee ottamalla pöntön säiliön posliinikansi poekkeen ja nostamalla sieltä käsin joku muovinen hökötys yläasentoon.

Sunnuntaiaamun voipi kruunata myös havvainto siitä, että pyykit on konneessa, tiskata voes, suihkuun tekis mieli ja janokii vaevaes, mutta vettä ei tietty mistään hanasta tuu. Sunnuntai-iltapäevänä mieltä voipi puoleestaan lämmittää huomio, että vettä on alakanu taas virrata. Harmi vaan, että se on väriltään houkuttelevan ruskeeta. Malta-asenne on kuitenkii alakanu purra, ja sen sijjaan, että sitä olis soitellu sattaan mahollisseen paekkaan ja saanu herneen nenukkaan kysseisestä asiasta, pysty vaan tyynen arkisesti totteemaan toeselle, että kärsitään muuten vesipulasta. Vähä sama, ko ois ilimottanu esimerkiks käyneesä just vessassa. Uutisarvo kysseisellä episodilla oli siis maltalaesittaen täys nolla.

Edellä mainittuihin koettelemuksiin ei voi äänestämällä vaikuttaa (tähän välliin siis tämä ovella aasinsillalla aeheeseen liitetty Suomen eduskuntavaalien äänestyskuva Maltan kunniakonsulaatissa).

Vastaavanlaesella rauhallissuuvella ei kuitenkaan ennää pystyny kohtaamaan maanantain teknistä ongelmaa eli neljä kuukautta vanahan Lumian totaalista jumittumista, jonka seurauksena meikä sai jälleen kerraan kokkee Maltan pienuuven ja byrokraattisuuven nahoissaan. Pitkällisen googlailuoperaation jäläkeen selevis, että koko saarella on vaan yks Nokioita huoltava mesta. Sinne siis. Siinä vaeheessa ko kävi ilimi, että kysseisessä paekassa ei suostuta ees kahtomaan meikän puhelinta, ennenkö huoltoäijät saavat kässiinsä englanninkielisen kuitin ja takkuutodistuksen (kumma ko en tajunnu käännättää niitä ja ottaa Suomesta mukkaan), alako hymy hyytymmään.

Tuli myös essiin, ettei meikän maltalaisittain ei-niin-ylleistä puhelinta ees korjattas täällä, vaan kysseinen vehe pitäs lähettää Italiaan. Hohhoh. Vielä ko sammaan soppaan lisätään päevittäen sekkoova ja siniseks menevä läppäri (blue death on vahavasti läsnä!), ei ennää palijoo naurata. Tekis vaan mieli pistää nämä tekniset vastoinkäymiset kokonaan Maltan piikkiin ja syyttää esimerkiks alituisen kosteuven homehuttaneen laitteet. No, onneks tuli otettua kerrankii se kallein matkavakkuutus.

Vaekka viime aekoihin onkii mahtunu monenlaista kommellusta ja tätä kivvee keskellä merta on tullu manattua ja päeviteltyä usseeseen otteseen, kantaa Malta päällään myös niin huikeita onnellisia ja hyviä asioita, että harvassa paekassa muualla. Näitä ilon hetkiä on totta kae piisannu myös äskettäin, eikä kettään ei varmaan yllätä, että ekkana mieleen tulleepi yhäki paikalliset näkymät, joissa kyllä riittääpi kateltavvaa.

Birzebbugan biitsi vähä vähemmän aurinkoisena päevänä siestan aekaan.

Saaren pohojososan maisemia

Gozo!

Melliehan Red Tower

Tuolta ruukataan kuulemma hyppiä uimaan.

Gozon satama

                                       

Maisemien ohella erottamaton osa maltailua on tietty ihimiset, joijen ympäröimänä täällä on onnekkaasti saanu olla. Suomalaisten lisäks kaveripiirin muodostaapi kroatialais-saksalais-itävaltalais-italialais-puolalainen sekalainen seurakunta.

Kulukuneuvona on ihan ok käyttää esimerkiks purjelaevaa...

...tai vaehtoehtosesti peukalokyytiä.

Ihimistä on tietysti tässä lähiaekojen elossa ja olossa hölliny myös ruoka, niinkö kaikkialla muuallakii.

Tässä esimerkkinä italialaiscombon järkkäämä superiso pasta/lasagneillallinen. Nam!

                                       

Myös Mgarrin mansikkafestarit pääs tässä rankkauksessa meleko kärkeen.

                                                     

Malta yllättää myös runsaalla tapahtumatarjonnallaan: mansikkafestareiden lisäks täältä löytyypi myös banaani- ja nutellakarkelot. Kuvassa kuitenkin Mdinan keskiaikapippalot.

Näissä merkeissä pyörähtääpi taas uus viikko käyntiin, tällä kertaa 12. laatuaan. Huhheijjaa! Nyt meikä aatteli yllättää sekä ihtesä ja muut alottamalla koulutehtävien kirjotuksen. Vaihtoehtosesti vois kyllä hakkee myös kahavia... 

PALLAILLAAN!



   

Maaaan, it is Milan!

Maanantai-iltana oli aeka heittää heipat Parriisille ja matkakumppanille. Bercyn asemalta fifillä ja pistorasialla varustettu kulukuneuvo aka bussi poemi meikän kyytiisä ja suuntas matkasa koko Ranskanmuan halaki kohti Italiaa ja Milanoa.

Kelepashan siinä istuksia.

Aamulla onnikka jätti vähä pöllämystyneen matkustajan Milanon keskusasemalle. Lämmin sää tuntu kolleen Parriisin jäläkeen oekeen tervetulleelta, ja kysseinen kaupunki ihastutti heti selekeellä metroverkostollaan, joka vastas lähinnä Helsingin metron tassoo. Ihan meikän settiä siis.

Tämmöset näkymät vastaanotti matkaajan Milanossa.

 Bussilta keskustaan seleviäminen hoitukii huomattavasti vaevattomammin ko Parriisissa. Erityistä plussaa tuli myös meitsin Ranskanmualla kadottaman äänen takasinpalluusta. Harmi vaan, ettei messissä ollu reissukumppania, jota ihastuttaa tällä verbaalisella ulosannilla.

Milano on palijon puhuttu kaupunki, jonka anti jäe oekeestaan aenakii tälle matkaajalle meleko laehaks. Ehkä joku Praddaan pukkeutuva ja Louis Vuittonia käsivarrellaan kanniskeleva classy woman oes voenu siitä mestasta saaha enemmänkii irti, mutta H&M:n tottuneelle Euroopan muotipiäkaupunki ei liiemmin illoo tarjonnu.

Mestan suurinta antia oli Duomo eli keskusaukiolla pönöttävä massiivinen katedraali, joka aeka laella tosin muistutti meikästä tasan viikko sitte nähtyä Notre Damee, vae mitä näitä kirkkoja nyt on.

 No sehän oli äkkiä koluttu. Onneks ei sentään maksaa tarvinnu.

Vaekka Italiassa oltiin, ei pizzaa tai pastaa teheny mieli, vaan voeton vei auringossa istuskelu ja ihimishulinan kahtelu.
                                     

Päevän sana tuntu olevan selfie stick, jonka tyrkyttäjjää oli jokkaenen turistimesta pullollaan. Ei muute näyttäny kauppa käyvän. Illan suussa mieltä lämmitti ehtiä suunnaks hostelli ja päästä asettummaan majapaekkaan. Tämän (ajoettaesen) henkisen mummon villi ilta koostu lähinnä puistoissa ja lähihoodeilla käveleksimisestä ja maesemista.

Mikä lie Kaevopuisto...

Näitä saakelin lukkoja riittää joka muassa.

Oli kae sitä niissäkii. Jostain syystä aevan hotskan hollilla sijjaitseva puistikkopusikko ja ranta-alue toe ihan mieliin Helsingin, ja jo aijemmin kaehertanu Suomi-ikävä kasvo entisestään. Vaan onneks mielikuva kotikulumien huhtikuun alun loskasta karkotti moeset tuntemukset suht piaan.

Kävelyltä takasin palluun jäläkee meitsi havahtu siihen, että mestoille oli saapunu dormitoveri. Tämä suunnilleen meikäläesen mamman ikänen italialaenen matami oli varsin puheliasta sorttia, eikä kommunikaatioo tuntunu pätkääkään haettaavaan, että rouvashenkilö hanskas äidinkielesä lisäks lähinnä äänenpaenot ja elleet. Olihan sitä niissäkii. Vaekka meikän italian sanavarasto koostuu suunnilleen viijestä sanasta, joista puolet on paenokelevottomia, oli mulla kunnia vastaanottaa kokonaenen sukuselevitys, jakkaa tätösen kanssa tämän eväsleivät ja keskustella puhelimessa muun muassa tantan pojan kanssa.
 

Majapaekka

Tämä naispuolinen italiaano ei tuntunu huomaavaan erroo, vaekka meitsi huasteli vuoroin englanniks, vuoroin suomeks ja vuoroin savoks: kun meikäläenen ilimotti matamille selevällä savon kielellä, että vessassa haes muuten paska, oli vastaus ilonen "si si, bene". Mitäpä sitä muuta ihiminen tarvihteepi. Vuorovaekutus aenakii oli taattu, ja puhekumppani tuntu aattelevan meitsin alakavan ymmärtää italiaa, jos hän riittävän kovasti puhhuupi. No, melekeen ymmärsinkii.

Kunnon yöunien jäläkee lämmin keskiviikko oli maenio mahis suunnata metrolla kohti Sforzescon linnaa, jossa lääniä riitti melekee niinkö Louvressa.

Maltan kämpän sijasta voes muuttaa esim tuonne.

Vallihauassa ei uinu ennää krokotiileja.

 Kysseinen pytinki koostu usseista eri museoista, saleista ja massiivisesta sisäpihasta. Kärsivällissyyttä jokkaesen nurkan koluamiseen ei meikällä arvatenkaan riittäny, mutta parissa museossa tuli pistäyvyttyä, ja jätski aurinkoesella pihamualla oli selevä välttämättömyys. Siinäpä se sekkii päevä vierähti haahuillessa ja ynpäriisä palloellessa. En valita.

Linnassa oli esillä muun muassa keskiajan muotia, Milanossa ko oltiin.

Vaarallisia asseitaki löyty.

Tällä kaverilla oli kätevät tallikamppeet.

Näin voipi käyvä, jos nukahtaapi sohovalle liian pitkäks aikaa.

Ennakoennin jalon taijon (or not...) ommaavana reissarina meikä muisti alakaa yheksän maessa illalla panikoemaan, miten sitä aamusella seleviääpikään 50 kilometrin piähän Bergamoon, josta lento Maltalle lähteepi. No, ahkeran googlaelun (kiitos Milanon ilimanen fifi!) tuloksena shuttle-bussikyyti oli varattu ja matkalaenen tokeni onnellisesti lentokentälle. Jonkii sortin lentolakko oli käynnissä ja lento siks myöhässä, mutta niin sitä vaan nukkuen selevittiin Ryanairin siivin takasin  Maltan pikkusuarelle. Niin sitä pari päevää suapasmuassa hurahti ohite. Hohhoh ja takasin "arkeen".

Parriisi, part. 2: Savolaenen avec pattijokinen

Ja näin jatkuu meikän Parriisin viikko aprillipäivästä etteenpäin. Vois luulla, että henk.koht. reissuoppaan saapumisesta alakaen elämä ois ollu yhtä nousukiitoo, mutta...

Kaiken kaikkiaan viikko osottautu ihan niin huluvattomaks, sattumustentäyteiseks, saeraan huonon huumorin ja alituisen hysterian naurun sävyttämäks, ko vaan kysseisestä matkalaiscombosta voi uskoo!

Keskiviikko 01.04.2015
Keskiviikkoiltana äärimmäiseltä auktoriteettimatkaoppaalta saavun ohojeistuksen mukkaan meikä napotti jossain Etelä-Parriisin perseessä aka Antony-asemalla, jossa tämän Pohojos-Pohojanmuan ihimeen kanssa oli määrä tavata. Ei muute tavattu. Pissahädän, tuskasen odottelun (ei fifiä käytettävissä!) ja epätoevosen kahvivehkeen (ne on niitä suuren maailman asioita, joista tippuu nappia painamalla kuppi cappucinoo. Tai pittää kai sinne se rahakii laettaa) etinnän jäläkeen kävi käsky palata jonneki Parriisin perse nro 2:een, ko tämä viis kuukautta elämästään kysseissä kaupungissa viettäny eläjä oliki menny viärään bussiin...

Lopulta pari tuntia aiottua myöhemmin matkakumppani lopulta löyty, joten oli korkia aika -ei suinkaan vaihtaa kuulumisia, vaan ehtiä fifi-paikka. Mihinkäs muuallekaan sitä gourmet-keittiöstään tunnetussa maassa suunnatas ko Mäkkäriin! Täyvellä mahalla passas alakaa ratkoo seuraavaa pulumaa eli Versaillesiin majapaikkaan löytämistä. Sanotaan, että ahneella on paskanen loppu, mutta niin saattaa olla kyllä säästäväeselläkin. Ei kukkaan ollu meille nimittäin kertonu, että halavoilla Parriisin sisäsillä metrolipuilla ei pääsekkään ennää juna-aseman portista pihalle kauempana keskustasta. Kiipeemispuuhiinhan sitä jouvuttiin, eikä varmaan kettään yllätä, että Versaillesiin menevä juna kiisi aseman ohi just samalla hetkellä...

ko jumituttiin (eli perseveroitiin) kysseiseen porttiin, kumpi laukusta, kumpi perseestään.

Viikon mittaan tuli aeka ussein laaleltua "miksi ovet ei aukene meille". Päevittäen meikä sai katella vierestä, miten matkaseuralaenen kokeneesti villautteli (lippuaan) metron puomeille allekirjottaneen joutuessa hommaamaan joka saakelin kerralla uuven piletin. Laitettiin tämä vip-sissäänpääsy kypsän iän ja keski-iän mukanaan tuoman arvokkuuven piikkiin. Kämpän ovi insinööritaidon huipentumineen aka Ranskanmuan lukkojen avvaamisineen oli taas kokonaan toenen stoori...

Pitkällisten Parriisin pimenevässä ja kylymenevässä illassa oottelujen jäläkeen ystävällinen isäntäperhe (terkkuja teinien kielimatkalta!) haki kovan onnen matkalaeset turvaan lämpimään ja kotosaan majapaikkaan.

Sosiaalinen matkaseuralaenen, Huomaa kärpäsverho!

 Junnaa ootellessa saatettas nimittäin olla yhäkii kysseisellä asemalla. Ehkä jopa niissä porteissa jumissa. Ei kai siinä muuta ko lähes neljän tunnin matkan teon (normaali-ihimiset seleviääpi kysseisestä siirtymästä reilussa tunnissa) jäläkeen fifi-session saattelemana yöunille. No ei muute ruettu. Puol kolomelta yöllä oli aivan ok kaevaa essiin venäläeselle kaverille tarkotetut Suomi-tuliaeset ja huitasta ruisnapit & Fazerin siniset sängyssä parempiin suihin. Niitä muruja sitte löytykii kysseisestä pedistä vielä viikonkii piästä. Kuten myös esimerkiks punkkua.

Ois muute maestunu varmaan venakollekii.

Torstai 02.04.2015

Koko ajan äänessä oleva reissukumppani ei vaimentunu yölläkää, vaan allekirjottanu sai todistaa seuraavanlaista ruokahalun älykkyyden täydellisesti summaavaa monologia keskellä aamuyötä:

-Minusta tuntuu, että se lounas on tuolla nurkassa.

-Onkohan se?

-No hyvä.

Ei muute herunu mittään selitystä seukkipäivänäkään. Mitä lie uneksinu. On meikä sille kuitenkii lounasta antanu, kuten myöskii dinneriä. Ja erityisesti winneriä, siis wine as the dinneriä.

Torstaina Nukku-Masa viihti jättää Versaillesin vasta kympin pintaan, eli kovin aikasin ei liikkeelle selevitty. Mittään tekemistä myöhäsen lähön kanssa ei tietenkää ollu sillä, että matkatoveri vaati omat aamustruktuurisa, joita sitte ensin suunniteltiin (ja ääneen selitettiin) puol päevää ja totteutettiin toeset puol. Onneks tulevana puheterapeuttina meikä kykeni suhtautummaan tämmöseen toiminnanohohjauksen tukimuotoon täysin ammatillisesti. Tai sitte ei. Liikkeelle lähtöä hijasti myös toisen meistä (arvatkeepa, kumman!) taepumus sotkee keskenään vessan ovi ja uluko-ovi. Monastikohan lie teheny rappukäytävään...

Kylymä, sumunen ja kaekin puolin kökkö sää oli mitä parhain päevä maksaa 15e Montparnassen näköalatorniin piäsystä.

No näin hyvinhän sieltä näky. Ehtikeepä Eiffeli.

Montparnasse. Parriisin toeseks korkein rakennus, jota meikä ei millään meinannu nähä vaekka juurella seistiin. Opasmopsi vissiin yhäkii suamatta.

Turistipäevän jäläkeen kaupan kautta ruoanlaittoon. Allekirjottanneen vastuulle periaatteella "jos on lusikalla annettu, ei voi
kauhalla vaatia", jäi sallaatti. No tulihan sitä. Kaks kuluhoo. Neljän päevän piästä piti nakata roskiin.

Kysseinen torstai vierähti vauhilla ja palellessa. Välimeren ja Maltan lämmön jäläkeen Ranskanmuan ilimasto oli meitsille liikaa, ja illalla alako vaekuttaa siltä, että matkakumppani saapi lasketella monologejaan aevan raahassa allekirjottanneen häirihtemättä. Meikän ääni muistutti nimittäin joutsenen kuolinparkasua. Tai paremminkii korppikotkan. Onneks struktuurit pelas siitäkii huolimatta, ja reissutoveri sai jokapäevässeen tappaansa syytellä meitsiä hammasharjasa käyttämisestä (vanahuus ja näönmenetys ei tuu yksinään) iliman vastalauseita.

Perjantai 03.04.2015

Huikeella tarmolla tää reissukaksikko piäs sängystä ylös jo kaheksan pintaan,ja toesen osapuolen suoritettua aamuruttiininsa päästiin perus uluko-ovitaestelun jäläkeen matkaan. Historian- ja sivistyksennäläkäsinä suunta oli kohti Parriisin katakombeja, mutta näillä hermoilla ei kolomee tuntia pystyny satteessa jonottammaan, eli piäkallot jäi tällä errää näkemättä. Ei muuta ko www- eli wine, wi-fi & wc-breikin kautta Pere Lachaisen hautuumualle, jossa tämä blondiduo sai muun muassa miettiä, onko kaikki siellä kuolleita ja onko ne ruumiit hauvoissa niissä tuhkakupeissa. No, uurnissa ne kai oli.

Pere Lachaise

                                   

Oscar Wilden hauta

Tässä leppääpi Edith Piaf aka Parriisin västäräkki
           

Jim Morrisonin hauta, jolla piti kuulemma läntätä purkka puuhun.

Kun eloton seura alako kyllästyttää, oli lounastauko paekallaan. Ei muuta ko jälleen kerran fifillisseen paekkaan ruokaelemmaan. Tärkein kritteeri safkamestan valinnassa on toki langaton nettiyhteys. Matkalla syömingeille vierähti tietysti hiukan ylimiärästä aekaa, koska junat ei kulukenu ihan silleen, ko nämä reissulaeset oes halunnu. Ei varmaan tarvihe erikseen maenita, että välillä saatettiin myös ite unohtaa jäähä metrosta poekkeen. Mutta vaan välillä.

Täyvellä mahalla käytiin tappaamassa yhtä värikkäällä enkku-ranska-venäjä-elekieli-combolla ihteesä ilimasevaa venäläestä, joka muuten sattuneesta syystä sai tuliaisikseen pelekkiä hapankorppuja. Mistäköhän johtu... Monikulttuurisen kommunikaatiohetken vauhittamana nappastiin bussi Sacre Coeurille. Onpahan tullu kerrankii käytyä pääsiäisenä kirkossa (lähinnä pahennusta aiheuttamassa).

Ei näkyny paavia / Jeesusta / kettään pyhiä kavereita. Paitsi pari muuta suomalaesta. Onneks tällä kertaa osattiin käytteytyä
(mikä on tietty suhteellinen ilimaus).

                     

Taskukokonen matkaseuralaenen yrittää nauttia maesemista. Vittuku ei yllä!

Kun pääsiäesen kärsimyshengestä oli autenttisissa olosuhteissa riittävästi nautittu, tuntu pelekästään aeheelliselta käyvä vielä Montmartrella riipasemassa pikku punkut. WWW-paekassa tietysti.

Illalla Versaillesin majapaekassa reippaana vieraena luvattiin kokata illallinen. Tämä operaatio hoetu parhaeten toisen värkkäellessä mozzarella-kannaa ja toesen pysyessä poessa keittiöstä. Koko homma ois vaan sujunu huomattavasti noppeemmin, jos kysseinen keittiömestari oes osannu laettaa uunin piälle... Onneks oli meikän edellisiltana antaumuksella valamistammaa sallaattia. Kun vihdoin piästiin lämpimän ruoan kimppuun, oli tämä suomalaes-ranskalaenen ateria melekosen riskialtis, ko vaarana oli nauruun tukehtuminen luokattoman huonojen juttujen vuoks. Mielikuvat kuivista ja huumorintajuttomista Ranskanmuan eläjistä karis alta aekayksikön. Illallisen kruunas todellinen helemijäläkkäri eli hoppeetoffee ja punkku. Kalapennee muuten meikän perus ruisleipä & bannaani-kombo tämän gourmetin rinnalla.


Lauantai 04.04.2015
Parriisin syntinen lauantai valakeni aenakii allekirjottanneen osalta meleko vaesuissa merkeissä, sillä äänenmenetys oli saanu seurakseen myös mehevän yskän. Eihän se kuitenkaan mennoo haetannu. Lazy morningin ja matkakumppanin kokkaamaan bannaanimunakkaan (vaekka se puhhuuki meikälle ko vanaha ukki satavuotiaalle mummolleen, niin kyllä se silti ruokaa laettaapi!) jäläkeen alettiin luoda kysseiselle päevälle struktuuria.

Kartan kahtelu starttas tämmösissä merkeissä.

Reippaat reissulaeset otti suunnan kohti Montmartrella sijjaihtevvaa pornomuseoo, vaekka eka oliki tietty käytävä ottamassa päivänalotussidut. Kysseinen kulttuurin timantti seitsemine kerroksineen oli kahessakymmenessä minnuutissa koluttu. Liikaa kuvia, liian vähän toimintaa, kuului arvovaltasen matkalaisraadin tuomio. Vaan onneks oli Jekkua.

Museon puhuttelevin taieteos.

Koska piäisiäenen.

Minne ne patterit tossa laetetaan?

Ihtiämme sivistettyämme suunnaks otettiin Montmartren kukkula ja sama paekka, jossa oltiin edellispäevänä ehtoollisviinit huitastu, ja niin sitä huitastiin tännäänkii. Maksaminen vaan muistu mieliin vasta siinä vaeheessa, ku oltiin jo tultu hyvän matkaa kysseiseltä nyppylältä kohti keskustaa. Parriisilaeset juoksukalijat, check!!

Lauantai jatku vielä kevyehkön syömisen ja seitinohhuiden päeväkännien merkeissä. Carrefourissa puolen tunnin jonottaminenkii oli yllättävän hilipeetä puuhaa. Iltasilla nautiskeltiin laatuhuumorin siivittämänä raclette-juustoo, kinkkua, pekonia, mansikoita, suklaata ja viinejä. Ihanhan tässä meikäkii ranskalaestuu. Aenakii arvokas käyttäytyminen on jo hyvinkii omaksuttu. Or not. Aterialla synty monia ikimuistosia bisnesideoita, kuten lapsivuokraamoo, kehvatatskoja sekä tietysti perusmongosettiä ja mitä näitä nyt onkaan. Onni on yhtä luokattoman huonon huumorintajun ommaavat ihimiset ympärillä.

Sunnuntai, 05.04.2015

Ensimmäestä kertaa koko Parriisiin aekana ikkunasta näky pikkusen kirkasta taevasta, eli meikä sai herätä suhteellisen hyvissä ajjoin siihen, ko matkakumppani virkeenä naputteli vieressä puhelintaan. Ei muuta ko sallaattiaamiaiselle (kummasti sitä vieläkii riitti) ja perus lähtösäätöjen suattelemana junaseikkailulle kohti Eikkaa aka Eiffeliä. Tämä kaveri olikii eellistä tornia helepompi bongata, joten  jonotusurakka piästiin alottammaan pikku safkaamisen siivittämänä suht nopsaan.

No Eikkahan se siinä.

 Niin sitä kaks kärsivällissyyven ruumiillistummaa jonotteli kahen tunnin ajan, millon koettaen ovelasti tyrmätä ettuilevia kanssajonottajia, millon taas uuvelleensanottamalla ja laulelemalla suomenkielisiä lauluja. Edellä jonottava runsaslukunen suomalaesseurue oli tietty hyvä huomata vasta siinä vaeheessa, ku lyriikat oli jo lipsahtanu pienehkösti epäkorrektiuven puolelle. Vaan onneks eivät olleet tuttuja.

Kuka jonotteli kärsivällisesti..

Kuka taas vähemmän kärsivällisemmin.

Lopulta ihtesä ylitys ja ootus palakittiin ja kouraan lyötiin piäsyliput Eiffelille. 665 rappusta kiivetessä matkakumppani alako käyvä kummallisen hilijaseks ja kalapeeks, ja ensimmäesen tasanteen kohalla tuo Pattijoen lakkeuksiin tottunu seuralaenen löe liinat kiinni ja kyyhötti ko pelokas pulu kaeteessa kiinni. No korkeenpaekan kammohan sille iski. Kumma ko ei aiemmin sanonu,

Tänne meikä sen jätti, en tiiä, löyskö seuraa.

Ee siis aattanu muu ko meikän lähtä yksinään kappuumaan kohti Eikan yläkertaa.

Matkakumppani sae tyytyy näehin näkymiin.

     

Tämmöset maesemat Eikka meikälle tarjoili.

Ylyhäältä takasin alas tullessa meitsi poemi edellee pupu pöksyssä olevan matkaseuralaesen messiin ja hittaasti mutta varmasti sitä tultiin portaita taassiinsa muanpinnalle. En sentään raukkaa torniin jättäny. Tämmösen koettelemuksen jäläkee ei tietenkää auttanu muu ko kävästä pikkudrinkeillä, ihan vaan hermoja rauhottamassa. No, auttohan ne Mojitot ja Pina Coladat.

Matka jatku siitä perus metrourpoilujen kera takasin Versaillesiin, jossa ootti -no mitäs muutakaan ku toeset ite tehyt Mojitot. Oli muuten parraat ikinä, varsinkii huonolla läpällä höystettyinä.

Tämmönen torvensoettaja ilahutteli meitä metromatkalla. Sosiaalinen matkakumppani alako tietty juttusille ja taespa heittää jonku sentinkii äijälle. Meikä kahto vieressä autistisesti hilijaa.

Maanantai 06.04.2015

Meikän synttäriaamu oli jo suorastaan lämpimänaurinkoinen, ja äänikii oli palannu, totta kai sillon, ko on aeka sannoo heipat Parriisille. Matkaseuralaeselta meitsi sae kolome lahajaa: unissa puhumisen-, mongon- ja ouin lahajat. On muute riittäny vieläkii hupia. Huikeena järjestelmällissyyven ihimisenä meikä pakkas parissa minnuutissa kamppeet tunkemalla kaekki kassiin, ja niin sitä vimppojen aamustruktuurien jäläkeen ajeltiin junalla ja metrolla kohti suklaamuseoo. Koska allekirijottanneesta oli viikon Ranskanmualla oleskelun aekana kuoriutunu palijasjalakanen (ei kirjaemellisesti, niinkö ne kerjäläeset), oli luontevaa, että meitsi hoiti suunnistamisen. 

Ei muuta ko seisomaan pieneen haara-asentoon, käjet puuskaan ja leuka päättäväisesti ylös, tuimaa katsetta unohtamatta. Tää matkakumppanin Emmin pätemisasennoks nimmeemä olotila oli kuulemma tullu viikon mittaan vähä liiankii tutuks, ja mehtäänhän sillä taijettiin tälläkii kertaa mennä. Ei sillä, että viijen kuukauven Parriisi-kokemus ja pätemisasennon sijasta vittusaatanan käyttökää ois yhtää parempi tapa ottaa suurkaupungin paekalliset Koskilinijat haltuun. Jotenkii sitä vaa aena enemmän tai vähemmän yhteisvoemin luovittiin oekeelle reitille, toennäkösesti aena vaekeimman kautta.

Suut makkeiks!

Maanantain destination oli siis suklaamuseo, jossa paitsi rikottiin ennätyksiä, myös herätettiin jälleen kerran pahennusta. Museon kolome pitkävetteistä kerrosta oli hetkessä koluttu, kunnes tuli aeka suunnata tutustummaan suklaan valamistukseen ihan käytännössä. Joku ranskalaesen keittiön masteri, mikä lie paekallinen Pierre-Yves kokkihattu piässään pyöräytteli makosia palleroita huikeen shöyn saattelemana ja suuren turistiylleisön hurratessa. Äijä laetto luomuksesa isolle tarjottimelle kiertämään salissa kahtojien maisteltavana. Ei varmaan yllätä kettään, että se oli just meikä, joka kippas koko suklaatarjottimen lattialle. Tuli muute yllättävän hilijasta.

             

Suklaamaestro tositoemissa.

Joku suomalaeskaksikko saatettiin nähhä liukenemassa paekalta suhteellisen noppeeta, tiiä sitte, keitä olivat. Meikä ja matkaseuralaenen suuntas kuitenkii vimpalle WWW-tauolle, joka sisälsi tällä kertaa myös ruokaa, kerrankii terassilla auringonpaesteessa nautittuna. Matkalla sinne reissukumppani tietty meinas tapasa mukkaan vahingossa kuataa vielä viimiset kavulla kulukevat lapset. Vaekka sillä oli lasit piässä. Alle 160-senttisellä varrella ei hirveenä kannattas uhota, ees muksuille. 

Täyvellä mahalla ja matkaevväiten oston jäläkeen vimppojen metrourpoilujen kautta selevittiin Bercy-asemalle, jossa allekirjottanneella alako reilun 14 tunnin bussimatka kohti Milanoo. Vuan onneks oli fifi, vessa ja pistorasia. Tämä se on sitä elämää.

               

Tämmösellä vehkeellä sitä matkaa tehtiin.

Parriisista lähteminen ei ollu mikkään riemujuhula, vaan ois sitä mielellään sinne vielä jääny. Tai lähteny Suomeen. Ajatus kehitysmaa-Maltalle palluusta tuntu meleko vieraalta kaekki odotukset ylittävän (tai rimat alittavan) reissun jäläkeen. Vaan niin sitä selevittiin.

Seuraavassa postauksessa tulossa lähipäevinä asiaa meikästä ja Milanosta, ennekö päästään bloginkii puolella perus Maltan arkeen.

Aurinkoo Suomeen!